Mekanismitesti: HE 116/2025 – Toimeentulotuki

Rajaus

Testi arvioi HE 116/2025:n kuutta kannustinmekanismia. Ei arvioi: esityksen hallinnollisia yksinkertaistuksia (tilitietojen pyyntö, asumismenormien selkeytys), jotka ovat todennäköisesti toimivia parannuksia. Testin kohteena ovat mekanismit, joissa esityksen valitsema keino tuottaa käyttäytymisvasteen joka on ristiriidassa esityksen oman tavoitteen kanssa.

Esityksen tavoite on vähentää toimeentulotukiriippuvuutta. Mekanismianalyysi osoittaa, että esityksen valitsemat keinot — sanktiot, suojaosan poisto, palvelutarpeen arvioinnin heikentäminen — tuottavat yhdessä rakenteen, jossa viimesijaisen turvaverkon ainoa rationaalinen käyttötapa on pysyvä passiivisuus.

Yhteys HE 112/2025: Tämä testi syventää yleistuki-mekanismitestissä (HE 112/2025) tunnistettua dynamiikkaa. HE 112 osoitti kuntien sanktiokannustimen, joka siirtää pitkäaikaistyöttömät yleistuelta toimeentulotuelle. HE 116 käsittelee toimeentulotukea — sitä etuutta, johon HE 112:n "vuodot" valuvat. Yhdessä nämä kaksi lakia muodostavat suljetun puristuksen, jossa yleistuki työntää haavoittuvimmat toimeentulotuelle ja toimeentulotuki rankaisee heitä siellä olosta.

Vastaväite: Hallitus kutsuu tätä "johdonmukaiseksi aktivoivaksi sosiaalipolitiikaksi" — tarkoitus on nimenomaan tukkia vuodot ja sulkea porsaanreiät. Jos yleistuessa on velvoitteet ja toimeentulotuessa ei, ihmiset valuvat toimeentulotuelle. HE 116 tukkii tämän vuodon.

Vastaväitteen arviointi: Argumentti on sisäisesti johdonmukainen. Jos toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaiden sitova rajoite on kannustinpuute, puristus toimii. Mutta jos sitova rajoite on toimintakyky (kausaaliketju B), puristus tuottaa ennustettavan tuloksen: niiden joukossa, jotka eivät kykene reagoimaan kannustimiin, sanktiot tuottavat syrjäytymistä — ei työllistymistä. Testi ei väitä, että puristus on tahaton. Se väittää, että puristus tuottaa käyttäytymisvasteen joka on ristiriidassa tavoitteen kanssa nimenomaan siinä kohderyhmässä, jossa ongelma on vakavin.

Pääomavaikutukset

Pääomavaranto	Esityksen arvio	Mekanismitestin arvio
Fiskaalinen	+188 M€ (perustoimeentulotuen menot)	Yliarvio. Ei huomioi syrjäytymiskustannuksia (sote, asunnottomuus), kustannusten siirtymistä täydentävään toimeentulotukeen tai harmaan talouden kasvua.
Inhimillinen	Ei arvioitu	Negatiivinen. Opiskelijoiden kokoaikatyövelvoite keskeyttää inhimillisen pääoman kerryttämisen (extinction debt, palautumisaika: sukupolvi). Sanktioiden kasautuminen tuottaa kroonista stressiä ja terveysvaikutuksia (palautumisaika: 10v–sukupolvi).
Sosiaalinen	Ei arvioitu	Negatiivinen. Luottamus instituutioihin heikkenee kohderyhmässä (palautumisaika: sukupolvi). Palvelutarpeenarviointiin ohjaamisen poisto katkaisee ainoan järjestelmällisen linkin Kelan ja sosiaalihuollon välillä (palautumisaika: 10v–20v).
Kognitiivinen	Ei arvioitu	Negatiivinen. METR 100 % tekee rationaalisesta päätöksenteosta mahdotonta — ei ole mitä optimoida. Sanktioiden pelko kuluttaa kognitiivista kapasiteettia.
Institutionaalinen	Osittain arvioitu (Kela, kunnat)	Negatiivinen. Kelan ja hyvinvointialueiden välinen koordinaatiomekanismi (palvelutarpeenarviointiin ohjaaminen) puretaan.

Sitova rajoite: Inhimillinen pääoma — toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaiden sitova rajoite ei ole kannustinpuute vaan toimintakyky. Esitys kohdistaa sanktiomekanismin kohtaan, joka ei ole sitova rajoite. Tulos: rajoite ei lievene, mutta järjestelmän muu kapasiteetti (kognitiivinen, sosiaalinen) heikkenee.

Mekanismivirheet

1. Ansiotulovähennyksen poisto — METR 100 %

Mekanismi: Toimeentulotukilain 11 §:n mukainen ansiotulojen 150 euron suojaosa poistetaan kaikilta 18 vuotta täyttäneiltä. Yhdessä veronpalautusten ja vähäisten avustusten täysimääräisen huomioimisen kanssa muutos koskee noin 92 000 kotitaloutta ja noin 215 000 maksukuukautta vuositasolla.

Ongelma: Suojaosan poistamisen jälkeen jokainen ansaittu euro vähentää toimeentulotukea tasan eurolla. Efektiivinen marginaaliveroaste (METR) on tasan 100 %. Jos työstä aiheutuu matkakuluja tai viiveitä tuen maksatukseen, efektiivinen METR ylittää 100 % — työn vastaanottaminen on matemaattisesti tappiollista.

Vastaväite: Esitys toteaa, ettei suojaosan poistolla "oleteta olevan merkittäviä vaikutuksia toimeentulotuen saajien työskentelyyn." Lisäksi esitys argumentoi: "suojaosan poisto pienentää kannusteita vastaanottaa pienipalkkaista työtä tai pieniä työkeikkoja, mutta toisaalta lisää kannusteita siirtyä osa-aikatöistä kokoaikaiseen työhön."

Vastaväitteen arviointi: Kokoaikatyöhön siirtymisen kannustinargumentti on teoriassa pätevä: jos suojaosa mahdollistaa "mukavan" osa-aikatyön, sen poisto voi teoriassa motivoida kokoaikatyöhön. Mutta argumentti edellyttää, että kokoaikatyö on hakijan saatavilla — ja toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkailla se on harvoin. Horisontaalisen oikeudenmukaisuuden argumentti on myös kuultava: miksi toimeentulotuen saajan pitäisi saada pitää 150 € vähentämättömänä, kun pienipalkkainen kokoaikatyössä käyvä ei saa vastaavaa? Vastaus: suojaosa ei ole etuoikeus vaan siirtymämekanismi — sen tarkoitus on tehdä toimeentulotuesta poistuminen matemaattisesti mahdolliseksi. Ilman sitä viimesijainen turvaverkko on rakenteellinen loukku, josta poistuminen edellyttää hyppyä nollasta kokoaikatyöhön ilman asteittaista siirtymää.

Ennuste: Toimeentulotuen saajien osa-aikatyöskentely loppuu kokonaan. Keikka- ja osa-aikatyön vastaanottaminen ohjautuu harmaan talouden puolelle (käteismaksut, ilmoittamattomat tulot), koska rationaalinen agentti ei anna virallisen palkkansa vähentää tukeaan eurosta euroon. Esityksen tavoite vähentää toimeentulotukiriippuvuutta kääntyy vastakkaiseksi: METR 100 % tekee toimeentulotuesta rakenteellisen loukun.

Korjaus: Säilytä ansiotulovähennys ja korota sitä. Nykyinen 150 €/kk → vähintään 300 €/kk. Tämä madaltaa METR:ä riittävästi, jotta osa-aikatyö on matemaattisesti järkevää. Suora fiskaalinen kustannus on pieni (esityksen mukaan suojaosan poiston säästö on marginaalinen), mutta dynaaminen hyöty merkittävä: jokainen toimeentulotuelta pois siirtyvä säästää ~540 €/kk perusosaa + asumismenoja.

2. Sanktioketjutus — kumulatiivinen rangaistus alle eksistenssiminimin

Mekanismi: Työttömyysturvan työvoimapoliittinen sanktio (karenssi, etuuden keskeytys) siirtyy automaattisesti toimeentulotuen perusosan 20–40 % alennukseksi (10 §). Jos hakija ei ilmoittaudu työnhakijaksi tai hae ensisijaisia etuuksia, alennus on 50 % (10 a §). Voimassa oleva 40 %:n yläraja on nostettu 50 %:iin uusissa tilanteissa.

Ongelma: Sanktiokumulaatio. Henkilö menettää ensin työttömyysturvan (karenssi) → hakee toimeentulotukea → toimeentulotuen perusosaa alennetaan automaattisesti työttömyysturvan sanktion perusteella. Kahden järjestelmän sanktiot kasautuvat samaan henkilöön. Perusosan 50 % alennus yksinasuvalle jättää noin 270 €/kk ruokaan ja hygieniaan (Kela maksaa edelleen asumismenot ja välttämättömät lääkkeet). Tämä ei ole nälkäkuolema, mutta tutkimuskirjallisuus (Mani ym. 2013, "Poverty Impedes Cognitive Function") osoittaa, että niukkuuden tason toimiminen kuluttaa kognitiivista kapasiteettia tavalla joka heikentää juuri niitä kykyjä — suunnittelua, hallinnollisten prosessien navigointia — joita velvoitteiden täyttäminen edellyttää.

Vastaväite 1: Jos toimeentulotuen sanktioita ei ketjuteta työttömyysturvan sanktioihin, työttömyysturvan karenssi menettää merkityksensä — kieltäytyjä marssii Kelaan ja saa täyden toimeentulotuen. Ketjutus on välttämätön työvoimapolitiikan eheyden kannalta.

Vastaväitteen 1 arviointi: Argumentti on pätevä: työvoimapolitiikan sanktioilla on oltava tosiasiallinen vaikutus. Mutta ketjutuksen kalibrointi on ratkaiseva. Nykyinen kalibrointi (automaattinen 20–40 % alennus) ei erota karensseja, jotka johtuvat tietoisesta kieltäytymisestä, niistä jotka johtuvat hallinnollisista väärinkäsityksistä tai kapasiteettirajoitteista. Kohtuusharkinnan pitäisi olla tosiasiallinen, ei muodollinen.

Vastaväite 2: Esitys sisältää kohtuusharkintamekanismin: perusosaa ei saa alentaa jos se vaarantaa "ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaisen välttämättömän toimeentulon" (PL 19 §).

Vastaväitteen arviointi: Kohtuusharkinta on de jure suojamekanismi mutta de facto heikko. Kelan on tehtävä kohtuusharkinta jokaisessa alentamistapauksessa. Kriteerit ovat epämääräiset ("ihmisarvoinen elämä"), vakiintunutta soveltamiskäytäntöä ei ole, ja Kelan käsittelyresurssit ovat jo nykyisellään riittämättömät. Institutionaalinen paine ohjaa päätöksentekoa kohti automaattista alentamista. Apulaisoikeuskansleri, oikeusministeriö ja useat hyvinvointialueet nostivat tämän esiin lausuntokierroksella.

Ennuste: Sanktiokumulaatio tuottaa eksistenssiminimin alituksia, jotka laukaisevat niukkuuden psykologian: kaikki kognitiivinen kapasiteetti menee akuutin hädän (ruoka, vuokra) ratkomiseen, ja kyky täyttää byrokraattisia vaatimuksia romahtaa. Osa putoaa palveluista kokonaan. Kustannus siirtyy hyvinvointialueiden raskaampiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Uncapitalized reinsurer (alikapitalisoitu jälleenvakuuttaja) -rakenne: HVA-sektori toimii jälleenvakuuttajana, johon useat ministeriöt (VM, STM, TEM) siirtävät korreloidun rakenteellisen riskin ilman että HVA-sektorille annetaan resursseja tai työkaluja absorboida tätä riskiä. HE 116 yhdessä HE 38:n (rahoituskaavan tehokkuusrangaistus) ja HE 112:n (kuntien sanktiokannustin) kanssa tuottaa matemaattisesti varman kriisitilanteen HVA:ille: kustannukset kasvavat, rahoitus pienenee, ja systeeminen romahdus on vain ajan kysymys.

Korjaus: Perusosan alentamisen kumulatiivinen yläraja 20 %. Työttömyysturvan sanktio ja toimeentulotuen sanktio eivät kasaudu: jos henkilö on jo menettänyt työttömyysturvan sanktion vuoksi, toimeentulotuen perusosaa ei alenneta samanaikaisesti.

3. Kuntien 100 % rahoitusosuus 18–24-vuotiaista — sanktiokannustin

Mekanismi: Kuntien rahoitusosuus 18–24-vuotiaiden perustoimeentulotuesta nostetaan 50 %:sta 100 %:iin (27 §, voimaan 1.1.2027). Muutos kompensoidaan kunnille valtionosuuksien kautta.

Ongelma: Identtinen mekanismi kuin HE 112:n kuntien osaoptimointikannustin (Mekanismivirhe 2), mutta voimakkaampi. Kunnalla on nyt 100 % taloudellinen intressi minimoida 18–24-vuotiaiden toimeentulotuen kestoa. Teoriassa tämä kannustaa investoimaan nuorten palveluihin — ja tämä on aito suunnittelutarkoitus. Käytännössä investointi (koulutus, kuntoutus, mielenterveyspalvelut) on hidasta, kallista ja hyöty realisoituu vasta vuosien päästä. Kunnan lyhyen aikavälin optimointi suosii vaihtoehtoa, jossa tiukat työvoimapoliittiset velvoitteet karsivat nuoria tuen piiristä. Perusosan 50 % alentaminen ei nollaa kustannusta (kunta maksaa edelleen asumismenot), mutta kunta kontrolloi työvoimapoliittista syöttöpäätä: kunta asettaa aktivointivelvoitteet, kunta toteaa laiminlyönnin, Kela toteuttaa sanktion.

Vastaväite: Kunta ei päätä toimeentulotuen alentamisesta — Kela tekee päätökset. Kunta ei voi suoraan sanktioida ihmisiä pois toimeentulotuelta.

Vastaväitteen arviointi: Kunta ei päätä suoraan toimeentulotuesta, mutta kunta päättää työvoimapalveluista (TE-palvelujen siirto kunnille 2025). Kunta asettaa aktivointivelvoitteet, kunta toteaa laiminlyönnin, kunta ilmoittaa Kelaan. Kelan automaattinen sanktioketjutus (10 §) tekee loput: työvoimapoliittinen sanktio → toimeentulotuen alennus. Kunta kontrolloi syöttöpäätä, Kela toteuttaa lopputuloksen. Sama mekanismi kuin HE 112:ssa, mutta taloudellinen kannustin on kaksinkertaistunut (50 % → 100 %).

Ennuste: Kuntien taloudellinen kannustinrakenne palkitsee uuden lain myötä sanktioinnista palveluinvestointien sijaan. Tämä tekee ulossanktioinnista todennäköisen taloudellisen selviytymisstrategian erityisesti kriisikunnille, joissa nuorisotyöttömyys on korkea ja palveluinvestointien tuotto realisoituu vasta vuosien päästä.

Korjaus: Sido kuntien rahoitusosuus työllistymistulokseen, ei etuuden kestoon. Jos nuori putoaa toimeentulotuelta ilman todennettua työllistymistä tai koulutukseen hakeutumista, kunta maksaa rahoitusosuutensa edelleen. Tämä kääntää kannustimen sanktioimisesta investointiin.

4. Ensisijaisten etuuksien hakuvelvoite — kapasiteettisokeus

Mekanismi: Hakijan on haettava kaikki ensisijaiset etuudet ennen toimeentulotuen saamista (uusi 2 b §). Jos hakija ei hae ensisijaisia etuuksia, perusosaa voidaan alentaa 50 %.

Ongelma: Esitys olettaa, että ensisijaiset etuudet ovat hakijan saatavilla — hakijan pitää vain "viitsiä" hakea niitä. Tosiasiassa ensisijaisten etuuksien hakeminen edellyttää kapasiteettia, jota merkittävällä osalla kohderyhmästä ei ole. Työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen vaatii lääkärin B-lausunnon, joka edellyttää pääsyä erikoissairaanhoitoon, jossa jonot ovat kuukausia. Työttömyysturvan hakeminen edellyttää ilmoittautumista työvoimaviranomaisessa, joka edellyttää digitaalista asiointia tai fyysistä käyntiä. Lausuntokierroksella useat tahot (mm. sairaus- ja vammaisjärjestöt, THL, Sosiaaliasiamiehet ry) nostivat esiin puutteellisen digiosaamisen, heikon kielitaidon ja monimutkaisuuden.

Vastaväite: Hallintolain mukainen neuvontavelvollisuus turvaa ohjauksen. Kela voi ohjata hakijaa etuuksien hakemisessa.

Vastaväitteen arviointi: Neuvontavelvollisuus on yleissäännös, ei resurssitakuu. Kelan nykyiset resurssit eivät riitä henkilökohtaiseen neuvontaan jokaiselle toimeentulotukiasiakkaalle. Etelä-Karjalan hyvinvointialue totesi lausunnossaan, että hakijat saattavat "perusosan alentamismenettelyn välttämiseksi hakea etuuksia, joiden saamiseen heillä ei ole tosiasiallisesti mahdollisuutta" — tuloksena hylättyjä hakemuksia ja turhaa hallinnollista työtä kummallakin puolella.

Ennuste: Syntyy byrokraattinen silmukka: hakija hakee etuutta johon ei ole oikeutettu → hakemus hylätään → hakija palaa toimeentulotuelle → velvoite hakea uudelleen. Hallinnolliset kustannukset kasvavat ilman vastaavaa tulosta. Tosiasiallisesti työkyvyttömät mutta diagnosoimattomat henkilöt jäävät välitilaan, jossa he eivät saa sairauspäivärahaa (ei diagnoosia), eivät työkyvyttömyyseläkettä (ei B-lausuntoa) eivätkä toimeentulotukea täysimääräisesti (eivät "hae ensisijaisia etuuksia").

Korjaus: Muuta hakuvelvoite ohjausvelvoitteeksi: Kelan tulee tunnistaa todennäköisesti oikeutettuihin ensisijaisiin etuuksiin liittyvät tilanteet ja käynnistää hakemus hakijan puolesta tai saattaen vaihtaa toiseen viranomaiseen. Sanktiota ei sovelleta, jos ensisijaisen etuuden hakeminen on käynnissä (vireillä oleva hakemus = riittävä).

5. Palvelutarpeenarviointiin ohjausvelvoitteen poisto — valvontamekanismin purku

Mekanismi: Voimassa olevassa laissa Kelan on ohjattava asiakas hyvinvointialueen palvelutarpeen arviointiin ennen kuin perusosaa voidaan alentaa yli 20 %. Esitys poistaa tämän velvoitteen: 40 %:n ja 50 %:n alentaminen ei enää edellytä palvelutarpeen arviointia.

Ongelma: Palvelutarpeenarviointiin ohjaaminen on ainoa järjestelmällinen mekanismi, joka yhdistää Kelan etuuspäätöksen ja hyvinvointialueen sosiaalipalvelut. Se on valvontamekanismi: pakottaa jonkun katsomaan, onko sanktioitavalla henkilöllä palveluntarpeita joita toimeentulotukipäätös ei näe. Sen poistaminen tarkoittaa, että Kela voi alentaa perusosan 50 %:iin ilman, että kukaan arvioi, onko henkilö tosiasiallisesti kykenevä täyttämään velvoitteensa.

Vastaväite: Esityksen mukaan palvelutarpeen arviointi tuottaa hallinnollista kuormaa mutta ei systemaattisesti johda palveluihin. Kelan ja hyvinvointialueen välinen yhteistyö toimii ilman pakollista ohjaustakin.

Vastaväitteen arviointi: Vastaväite on osittain perusteltu: palvelutarpeen arviointi ei nykymuodossaan aina johda konkreettisiin palveluihin. Mutta oikea ratkaisu on parantaa palvelutarpeen arvioinnin vaikuttavuutta, ei poistaa sitä. Valvontamekanismin poistaminen siksi, ettei se ole täydellinen, jättää tilalle nollavalvonnan. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että "palvelutarpeen arviointiin ohjaamista koskevan velvoitteen poistoehdotusta on arvioitava erityisesti perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta."

Ennuste: Kelan ja hyvinvointialueiden välinen informaatiovirta katkeaa. Henkilöt, joiden perusosaa alennetaan 40–50 %, jäävät ilman sosiaalihuollon kontaktia. Osa ajautuu asunnottomuuteen tai terveyskriisiin ilman, että mikään järjestelmä havaitsee tilanteen ennen päivystyspoliklinikkaa.

Korjaus: Säilytä pakollinen palvelutarpeen arviointiin ohjaaminen ennen 40 %:n tai 50 %:n perusosan alentamista. Vaatimuksena, että arviosta on saatava tosiasiallinen palaute Kelalle 30 päivän kuluessa — ei vain lähetettä.

6. Opiskelijoiden kokoaikatyövelvoite — inhimillisen pääoman rangaistus

Mekanismi: Opiskelija, joka ei saa opintoetuutta (opintoraha loppunut, opinnot viivästyneet, toista tutkintoa suorittava), on velvollinen ilmoittautumaan kokoaikatyön hakijaksi ja tosiasiallisesti keskeyttämään opintonsa (2 a §). Muutoin perusosaa voidaan alentaa 50 %.

Ongelma: Mekanismi rankaisee inhimillisen pääoman kerryttämisestä. Rationaalinen agentti, joka saa 50 %:n perusosan alennuksen uhkauksen opintojen jatkamisesta, keskeyttää opinnot — vaikka valmistuminen kuuden kuukauden päästä tuottaisi koulutuspreemion, joka ylittää uhkauksen kustannuksen moninkertaisesti. Esitys itse tunnistaa tämän: "Opintojen keskeyttämisellä voidaan nähdä olevan yhteys työnhakijoiden osaamistason heikentymiseen."

Vastaväite: Opiskelija voi ilmoittautua työnhakijaksi ja jatkaa opintoja samanaikaisesti. Velvoite ei sinänsä edellytä opintojen keskeyttämistä.

Vastaväitteen arviointi: De jure totta. De facto kokoaikatyön hakuvelvoite sisältää työnhakuvelvollisuuden (haettava tietty määrä työpaikkoja) ja läsnäolovelvoitteen (työvoimaviranomaisen kutsut). Täysipäiväinen opiskelu ja kokoaikatyön haku eivät ole yhteensovitettavissa. Työvoimaviranomaisen tarjoaman työn tai palvelun hylkääminen johtaa sanktioon. Tosiasiallinen valinta on: keskeytä opinnot tai menetä 50 % perusosasta.

Ennuste: Mekanismi luo toimeentulotukea saavalle opiskelijalle rationaalisen kannustimen keskeyttää jo aloitetut opinnot. Kyseessä on extinction debt (sukupuuttovelka): nykyisen korkea-koulutettujen polven näkyvä varanto peittää sen, että uusi putki – kouluttautuminen matalimmasta tuloluokasta – on katkaistu. Jo tehty inhimillisen pääoman investointi (opintopisteet, osaaminen) menetetään; palautumisaika: sukupolvi, koska keskeytetyn tutkinnon loppuunsaattaminen on tilastollisesti epätodennäköistä. Näkyvä romahdus tulee viiveellä: 2–4 vuotta, kun nykyinen toimeentulotuella opiskelevien kohortti keskeyttää, ja pitkän aikavälin vaikutus on koulutettujen määrän pieneneminen alimpien tulodesiilien jälkeläisten joukossa.

Korjaus: Opintojen loppuunsaattaminen rinnastetaan kokoaikatyön hakuun: jos opintojen arvioitu valmistumisaika on alle 12 kk, työnhakuvelvoitetta ei sovelleta. Rankaistaan passiivisuudesta, ei kouluttautumisesta.

7. Diagnoosipako — institutionaalinen siirtymä naapurijärjestelmiin

Mekanismi: Esitys olettaa, että toimeentulotuen saaja pysyy toimeentulotukijärjestelmän sisällä ja reagoi sen kannustimiin. Mutta kun järjestelmä muuttuu riittävän rankaisevaksi (100 % METR, sanktioketjutus, perusosan alennukset), rationaalinen agentti ei pelkästään optimoi järjestelmän sisällä — hän poistuu siitä siirtymällä viereiseen institutionaaliseen järjestelmään, jossa pääsykynnys on matalampi ja kohtelu vähemmän sanktioiva.

Ongelma: Tämä diagnoosipako on sekundaarisen toimijuuden muoto: agentti ei pelaa peliä, jonka toimeentulotuki asettaa, vaan siirtyy kokonaan toiseen peliin. Käytännön ilmenemismuodot:

• Päivystyssiirtymä: Perusterveydenhuollon kynnysten noustessa ja toimeentulotuen ehtojen tiukentuessa päivystyspoliklinikka on ainoa palvelu, johon ei voi asettaa pääsykynnystä (terveydenhuoltolaki 50 §). Sosiaaliset ongelmat medikalisoituvat — ei koska asiakas on sairas, vaan koska päivystys on ainoa avoin ovi.
• Psykiatrisoituminen: Pitkäaikainen toimeentulotukiriippuvuus + sanktiopaine tuottaa kliinisen masennuksen tai ahdistuneisuuden, joka oikeuttaa terveydenhuollon palveluihin. Mekanismi tuottaa itse sen diagnoosin, joka mahdollistaa siirtymän pois järjestelmästä.
• Asunnottomuuspalvelut: Kun asumistuki ja toimeentulotuki eivät kata asumiskustannuksia, seuraava institutionaalinen kerros on asunnottomuuspalvelut — kalliimpia ja intensiivisempiä per capita.

Vastaväite: Nämä siirtymät ovat marginaalisia: suurin osa toimeentulotuen asiakkaista ei päädy päivystykseen tai psykiatriaan. Lisäksi terveydenhuollon portinvartijamekanismit (lähete, hoidon tarpeen arviointi) rajoittavat perusteettomia siirtymiä.

Vastaväitteen arviointi: Portinvartijat hillitsevät mutta eivät estä. Päivystyksessä portinvartijamekanismia ei perustuslaillisesti voi olla. Psykiatriassa diagnostinen kynnys madaltuu, kun hakemuksia tulee paljon. Volyymiltaan marginaalinen per asiakas, mutta kustannuksiltaan suuri per tapaus — ja kumulatiivinen HVA-sektorin kuormana (ks. HE 38/2025).

Ennuste: Toimeentulotuen sanktioiden kiristäminen ei vähennä järjestelmän kokonaiskuormaa — se siirtää kuormaa halvemmasta järjestelmästä (toimeentulotuki, ~540 €/kk) kalliimpaan (päivystys, psykiatria, asunnottomuuspalvelut). Tämä on mekanismivirhe, jota yksikään yksittäisen järjestelmän sisäinen optimointi ei voi korjata, koska se sijaitsee järjestelmien rajapinnalla.

Korjaus: Diagnoosipakoa voi hillitä vain vähentämällä alkuperäisen järjestelmän rankaisevuutta (ks. mekanismivirheet 1–3) tai luomalla eksplisiittinen siirtymäreitti, joka on halvempi kuin päivystys/psykiatria mutta vähemmän sanktioiva kuin perustoimeentulotuki. Esimerkiksi: kuntouttava työtoiminta ilman sanktiouhkaa, jossa toimeentulotuen perusosa säilyy täysimääräisenä.

---

Kokonaiskuva

Esityksen seitsemän mekanismivirhettä muodostavat yhdessä järjestelmän, jossa:

1. Ainoa positiivinen kannustin (ansiotulovähennys) poistetaan → METR 100 %
2. Negatiiviset kannustimet (sanktiot) kasautuvat → eksistenssiminimin alitus
3. Valvontamekanismi (palvelutarpeen arviointi) puretaan → kukaan ei havaitse, kun ihminen putoaa
4. Kuntien taloudellinen kannustin ohjaa sanktioimiseen, ei investointiin
5. Kapasiteettirajoitteita ei tunnisteta → sanktiot kohdistuvat ihmisiin, jotka eivät kykene täyttämään velvoitteita

Tulos: järjestelmä, jonka rationaalinen käyttötapa on pysyvä passiivisuus tai siirtyminen harmaaseen talouteen. Esityksen oma tavoite — toimeentulotukiriippuvuuden vähentäminen — kumoutuu mekanismin itsensä tuottaman käyttäytymisvasteen vuoksi.

Yhteys neljän testin meta-analyysiin: Kaksi aiemmin tunnistettua rakenteellista kuviota toistuu: (1) tehokkuuden rangaistus — järjestelmä rankaisee siitä, mitä sen pitäisi kannustaa (työn vastaanottaminen, kouluttautuminen), ja (2) fiskaalinen illuusio — kustannus ei katoa, se siirtyy toiselle budjettiriville (toimeentulotuesta sote-palveluihin, asunnottomuuden kustannuksiin, harmaan talouden veromenetyksiin).

10 vuoden perspektiivi: Jos mekanismivirheet toteutuvat, syntyy kasautuva syrjäytymiskustannus, joka ylittää 188 M€:n staattisen säästöarvion. Elinikäinen syrjäytymiskustannus per henkilö on tutkimuskirjallisuuden mukaan 600 000–1 200 000 €. Jos esityksen mekanismivirheet lisäävät pysyvää syrjäytymistä edes muutamalla sadalla henkilöllä vuodessa, dynaaminen kustannus ylittää säästön.

---

Selitä tai korjaa

---

Tekoälyavusteinen analyysi. Ennusteet ovat mekanismimalliin perustuvia arvioita, eivät empiirisiä faktoja. Tuottaja: Elias Kunnas.

→ Vaihtoehto-välilehti: vaihtoehtoiset mekanismit, vertailu esitykseen ja rajoiteanalyysi.

→ Aineisto-välilehti: kaikki lähteet, lausunnot ja menetelmä.