Mekanismihukka

I. Käsite

Japanilainen tuotantoinsinööri kutsuu sitä sanalla muda: hukka, joka ei johdu resurssipulasta vaan prosessin rakenteesta. Tehdas voi olla täynnä työntekijöitä, raaka-aineita ja koneita – ja silti tuottaa hukkaa, jos prosessi on suunniteltu väärin. Työntekijä odottaa, osa kulkee väärän reitin, valmis tuote ei vastaa tilausta.

Valtio ei ole tehdas. Mutta se on järjestelmä, jossa resursseja muutetaan tuloksiksi mekanismien kautta. Lait ovat mekanismeja. Rahoitusmallit ovat mekanismeja. Kannustinrakenteet ovat mekanismeja. Ja kun mekanismi on rikki, resurssit kuluvat – mutta tulosta ei synny.

Mekanismihukka on resurssien tuhoutuminen rikkinäisen rakenteen sisällä. Se ei ole vahinkoa, laiskuutta eikä korruptiota. Se on insinööriongelma: mekanismi on suunniteltu tuottamaan X, mutta tuottaa Y – tai ei mitään.

Mekanismihukka on näkymätöntä, koska kukaan ei mittaa kokonaisuutta. Budjetti mittaa paljonko rahaa kuluu. Kukaan ei mittaa mitä raha tuottaa.

II. Tase

Kuinka paljon mekanismihukkaa Suomessa on? Tarkkaa lukua ei ole – juuri siksi, ettei kukaan laske. Mutta yksittäiset tapaukset antavat alarajan.

SOTE-uudistus: 2,5 miljardia alijäämää kahdessa vuodessa. Uudistuksen piti hillitä kustannusten kasvua. Tulos: 1,3 miljardia alijäämää vuonna 2023, 1,2 miljardia vuonna 2024. Kaksi rakenteellista mekanismivirhettä, joista kumpikin oli ennustettavissa:

1. Pehmeä budjettirajoite. Hyvinvointialueilla ei ole verotusoikeutta, mutta ne tietävät valtion pelastavan ne perustuslaillisten palveluvelvoitteiden vuoksi. Klassinen moraalikato.
2. Palkkaharmonisaatio. 173 000 työntekijää siirtyi sadoilta työnantajilta 21:lle. Työoikeus pakottaa palkat yläpäähän. Kustannus: vähintään 680 miljoonaa euroa vuodessa – pysyvästi. Riski: yli miljardi.

Lupajärjestelmä: yli 3 miljardia jäissä. Elinkeinoelämän keskusliiton yrityskyselyn mukaan yli 3 miljardin euron investoinnit ovat pysähdyksissä viranomaisten lupakäsittelyssä. Sokli-fosfaattikaivos: esiintymä havaittu 1967, lupa hylätty 2022 – 55 vuotta. Finnpulp: 1,6 miljardin hanke suunniteltu vuosia ennen kuin oikeuslaitos totesi sen mahdottomaksi – hylkäys oli oikea, mutta signaali tuli liian myöhään. BASF Harjavalta: tehdas valmiina, lupa neljä vuotta myöhässä. Tuulivoima: noin 75 % hankkeista valitettu, noin 80 % valituksista hylätty – puhdas viivemekanismi.

Megahankkeet ilman vastuuta. Olkiluoto 3: 14 vuotta myöhässä. Kiinteähintainen kokonaishintaurakka suojasi TVO:ta suorilta kustannusylityksiltä, mutta vuosikymmenen viive merkitsi vuosikymmenen ilman suunniteltua sähköntuotantoa – vaihtoehtoiskustannus, jota kukaan ei laskenut. Länsimetro: 714 miljoonaa → 1,2 miljardia (vaihe 1). Uniper/Fortum: noin 6 miljardin nettotappiot. Yhteistä: kukaan ei kantanut henkilökohtaista vastuuta.

Pelkästään nämä neljä kategoriaa – SOTE:n rakenteellinen alijäämä, jäädytetyt investoinnit, megahankkeiden ylitykset ja valtion omistuserät – ylittävät eri ajanjaksoilta yhteenlaskettuna yli 12 miljardia euroa. Ja tämä on vain se osa, joka on dokumentoitu ja mitattavissa euroina – vaihtoehtoiskustannukset eivät sisälly lukuun. Koko valtion vuosibudjetti on noin 89 miljardia.

III. Kolme tyyppiä

Mekanismihukka ei ole yksi ilmiö. Se esiintyy kolmessa muodossa.

1. Väärä tulos. Mekanismi tuottaa päinvastaisen tuloksen kuin on tarkoitettu. SOTE:n rahoitusmalli palkitsee sairautta, ei terveyttä. Toimeentulotuki tuhoaa toimintakyvyn, jonka se väittää rakentavansa. Resurssit kuluvat. Tulos on negatiivinen.

2. Ei tulosta. Resurssit kuluvat prosessiin, joka ei tuota mitään. Lupajärjestelmä, jossa 55 vuotta tuottaa hylkäyksen. Selvitykset, jotka eivät johda toimintaan. Työryhmät, jotka tuottavat raportin, jota kukaan ei lue. Tämä on näennäisliikettä: järjestelmä näyttää toimivalta, mutta liike ei muutu tulokseksi.

3. Kitkahukka. Mekanismi toimii, mutta sen ylläpito kuluttaa enemmän kuin sen pitäisi. Lääkäri käyttää arvioiden mukaan 40–60 % ajastaan kirjaamiseen ja hallinnolliseen työhön. Opettaja täyttää lomakkeita opettamisen sijaan. Jokainen byrokraattinen tunti on tunti pois potilaasta tai oppilaasta. Kitka ei näy budjetissa, koska palkka maksetaan joka tapauksessa. Mutta tuotos pienenee.

Nämä kolme eroavat toisistaan, mutta niillä on yhteinen syy: kukaan ei mittaa, tuottaako mekanismi sen mitä lupaa.

IV. Miksi se ei korjaannu

Mekanismihukka ei ole salainen ongelma. VTV raportoi siitä. Media kirjoittaa siitä. Kansanedustajat puhuvat siitä. Ja silti mitään ei tapahdu. Miksi?

Diagnostiikka ilman korjausta. Suomella on erinomainen diagnostiikkakoneisto – VTV, eduskunnan oikeusasiamies, oikeuskansleri, lainsäädännön arviointineuvosto – ja olematon korjausmekanismi. VTV toteaa laittomuuden. EOA dokumentoi saman ongelman vuosikymmeneksi. Oikeuskanslerin laittomiksi toteamat asetukset pysyvät Finlexissä vuosia. Ongelma ei ole suomalainen: Australiassa kolmannes kansallisen tarkastusviraston suosituksista jää toteuttamatta; Etelä-Afrikassa samoja löydöksiä raportoidaan seitsemän vuotta peräkkäin. Kaikkialla sama rakenteellinen vika – avoin silmukka, jossa diagnostiikka ei kytkeydy korjaukseen. Kukaan ei voi pakottaa korjausta.

Varjohallinto. Puuttuva korjauskapasiteetti täytetään konsulteilla. McKinsey, BCG ja Deloitte valmistelevat suuria uudistuksia. Ongelmat: kansainväliset standardimallit eivät istu Suomeen, konsulteilla on kannustin miellyttää tilaajaa, ja laskentamallit ovat salaisia »liikesalaisuuksina». Konsultit poistuvat PowerPoint-esitystensä kanssa. Virkamiehet jäävät ratkomaan käytännön ongelmia. Kukaan ei kanna vastuuta.

Latenssi. Hitaat kriisit eivät tuota poliittista painetta. Mediaskandaali (nopea kipu) tuottaa toimintaa. Demografinen romahdus (hidas kipu) ei tuota mitään, koska seuraus on 20 vuoden päässä – pidemmällä kuin yhdenkään poliitikon ura. Järjestelmä reagoi triviaan ja jättää eksistentiaaliset ongelmat hoitamatta.

Mekanismihukka ei ole leikkauspuhetta. Se on päinvastaista: vaatimus siitä, että käytetty raha tuottaa sen mitä lupaa. Leikkaus tarkoittaa »käytetään vähemmän». Mekanismikorjaus tarkoittaa »käytetty euro tuottaa tuloksen». Eron hämärtäminen on itsessään puolustusmekanismi – se tekee rakenteellisesta kritiikistä mahdotonta kehystämällä sen ideologiseksi hyökkäykseksi.

V. Korjaus

Jos mekanismihukka johtuu siitä, ettei kukaan mittaa tuloksia – ratkaisu on instituutio, joka mittaa.

Mekanismivirasto (MeV) on suunniteltu tämän aukon täyttämiseksi. Se mittaa: tuottaako laki sen mitä lupaa? Jos ei, miksi? Se suunnittelee: miten mekanismi pitäisi rakentaa, jotta kannustimet toimivat? Kielteinen lausunto pakottaa lakiesityksen palautuksen valiokuntaan ja ministeriön julkisen vastineen. »Emme tienneet» ei ole enää mahdollinen puolustus.

Kuka päättää mikä on hukkaa? Ei MeV. Laki itse määrittelee omat tavoitteensa. MeV mittaa, toteutuvatko ne. Jos SOTE-uudistuksen tavoite on kaventaa terveyseroja ja hillitä kustannuksia, MeV mittaa kaventuvatko terveyserot ja hillitsevätkö kustannukset. Jos eivät, mekanismi on rikki – riippumatta kenenkään mielipiteestä.

Alankomaissa CPB (Centraal Planbureau) on tehnyt tätä vuosikymmeniä. Puolueiden vaaliohjelmat lasketaan läpi yhtenäisellä mallilla ennen vaaleja. Luvuista ei kiistellä. Politiikka keskittyy arvovalintoihin, ei todellisuuden kieltämiseen. Suomessa vastaavaa ei ole.

VI. Hinta

Jokainen rikkinäiseen mekanismiin kuluva euro on euro pois jostain muusta. Yli 12 miljardia mekanismihukkaa on yli 12 miljardia, joka ei mene syöpähoitoihin, koulutukseen, infrastruktuuriin tai tutkimukseen. Se ei ole abstrakti luku. Se on konkreettinen kapasiteetti, joka tuhoutuu rakenteen sisällä.

Keskustelu Suomen taloudesta pyörii leikkausten ja verojen ympärillä: mistä otetaan pois, kenelle annetaan. Tämä on nollasummakehys, joka olettaa koneen toimivan oikein – ja kysyy vain, miten tuotos jaetaan. Mutta kone ei toimi oikein. Merkittävä osa panoksesta katoaa rakenteeseen ennen kuin se tuottaa mitään.

Ennen kuin keskustelemme jaosta, meidän on korjattava kone.