Kulutus on hyväksi

I. Leipäkoe

Jos kulutus on vaurautta, on olemassa yksinkertainen resepti kansalliseen menestykseen: ostamme kaiken leivän kaupasta ja polttamme sen pihalla. Joka päivä. Yhä enemmän.

Leipomo palkkaa lisää työntekijöitä. Viljanviljelijä laajentaa tuotantoa. Kuljetusyritys ostaa uusia autoja. BKT nousee jyrkästi. Kerroinvaikutus toimii täydellisesti – jokainen poltettu euro kiertää taloudessa ja BKT laskee jokaisen transaktion.

Mutta kukaan ei ole syönyt. Mitään ei ole rakennettu. Tuotantokapasiteetti kasvoi palvelemaan tuhoamista. Kansa on BKT:llä mitattuna rikkaampi ja todellisuudessa köyhempi.

Tämä kuulostaa absurdilta. Mutta se on täsmälleen mitä kerroinvaikutus mittaa: kierron, ei luomisen. Ja se on täsmälleen mitä »säästäminen on pois taloudesta» -argumentti väittää ongelmaksi: kierto hidastuu. Leipiä poltetaan vähemmän. BKT laskee. Kriisi!

II. Mittari

BKT laskee yhteen kaikki transaktiot riippumatta siitä, rakentavatko vai tuhoavatko ne. Auto-onnettomuus nostaa BKT:tä: ambulanssi, sairaala, korjaamo, vakuutuskäsittely, uusi auto. Avioero nostaa BKT:tä: kaksi asuntoa, kaksi keittiötä, lakimiespalkkiot. Luonnonkatastrofi nostaa BKT:tä: jälleenrakennus.

Simon Kuznets varoitti vuonna 1934 esitellessään kansantulotilinpidon Yhdysvaltain senaatille: kansantuloa ei voi käyttää hyvinvoinnin mittarina. Varoitus sivuutettiin. Keynesiläiset ekonomistit tekivät ratkaisevan siirron: valtion menot sisällytettiin aggregaattiin. Sen jälkeen julkisen kulutuksen kasvattaminen kasvattaa mekaanisesti “kansallista menestystä”.

Tämä ei ole tekninen yksityiskohta. Se on tiedollinen katastrofi. Koko finanssipoliittinen keskustelu – “elvytys” vastaan “vyönkiristys”, “kasvu” vastaan “leikkaukset” – käydään mittarilla, joka ei erota luomista tuhoamisesta.

III. Yhdeksän kirjanpitoa

Sivilisaatio ei toimi yhdellä pääomakannalla. Se toimii vähintään yhdeksällä:

Valtiovarainministeriö pitää kirjanpitoa yhdestä. Loput kahdeksan kuluvat näkymättömästi.

Kun poliitikko sanoo “talous kasvaa”, hän tarkoittaa: taloudellinen pääomakanta – tai tarkemmin sen kierto – kasvaa BKT:llä mitattuna. Hän ei sano mitään inhimillisestä, sosiaalisesta, demografisesta, institutionaalisesta, luonto-, tieto- tai moraalipääomasta. Nämä voivat kaikki rapautua samaan aikaan kun BKT nousee.

Japani on esimerkki. BKT ei ole romahtanut. Väestö romahtaa. Reaalipalkkojen kasvu kahden vuosikymmenen aikana: alle 3 % yhteensä. Nuoret eivät perusta perheitä. Demografinen pääomakanta tuhoutuu. Taloudellinen mittari ei näe sitä.

IV. Säästäminen

»Säästäminen on pois taloudesta.» Tämä väite ei ole edes totta taloudellisella pääomakannalla. BKT mittaa virtaa (kiertoa), ei kantaa (varallisuutta). Säästäminen kasvattaa taloudellista pääomakantaa – mutta hidastaa kiertoa, joten BKT laskee. Mittari näyttää tappiota siellä, missä kanta vahvistuu.

Säästöt eivät myöskään katoa taloudesta. Pankkitalletukset lainataan eteenpäin investointeina. Osakkeet rahoittavat yrityksiä suoremmin kuin pankkitalletukset. Raha kiertää – eri kanavaa pitkin, kulutuksen sijaan investointina. Ainoa tilanne, jossa säästäminen todella poistuu kierrosta, on patjan alle piilottaminen. Suomessa kanava tosin toimii puutteellisesti: paikallispankkien katoaminen on heikentänyt paikallisen säästön kytkentää paikalliseen investointiin, ja suuri osa säästöistä virtaa ulkomaisiin kohteisiin. Tämä on mekanismiongelma – ei peruste kuluttamiselle.

Kun kansalainen säästää eläkeaikaa varten, hän:

• Rakentaa taloudellista pääomaa (puskuri)
• Rakentaa inhimillistä pääomaa (toimintakyky vanhuudessa, ei riippuvuutta)
• Rakentaa sosiaalista pääomaa (ei taakka lähipiirille)
• Vahvistaa institutionaalista pääomaa (vähentää eläkejärjestelmän rasitetta)
• Lähettää virhesignaalin (jos kotimaiset mekanismit eivät tuota tuottoa, signaali siitä on arvokas)

BKT ei laske näistä yhtäkään. Se laskee kierron – ja kierron hidastuminen näkyy negatiivisena, vaikka jokainen pääomakanta vahvistuu.

Väite "säästäminen on pois taloudesta" on mittarivirhe korotettuna politiikaksi. Se on sama kuin väittäisi, että terveellinen ruokavalio on pois ravintolateollisuudesta – teknisesti totta, kokonaisuudessaan absurdi.

V. Kulutus kuluttaa

Sana itsessään kertoo kaiken. Kuluttaa tarkoittaa: käyttää loppuun, kuluttaa puhki. Kantamuoto kulua tarkoittaa: huveta, vähentyä, hävitä vähitellen. Taloustiede on onnistunut tekemään kulumisen synonyymiksi hyvinvoinnille.

Kulutus on välttämätöntä – ihmiset syövät, asuvat, liikkuvat. Mutta kulutus ei ole vaurautta. Investointi – pääomakantojen rakentaminen ja ylläpitäminen – on vaurautta. Kulutus on investoinnin vastakohta: se käyttää pääomaa sen sijaan, että rakentaisi sitä.

Oikea kysymys ei ole “kulutetaanko tarpeeksi”. Se on: mikä on jokaisen käytetyn euron sijoitetun pääoman tuotto, kaikilla yhdeksällä pääomakannalla mitattuna?

Kansalaisen tehtävä on toimia omien intressiensä mukaan. Järjestelmän tehtävä on valjastaa nuo intressit yhteiseksi hyödyksi – se on mekanismisuunnittelua. Kun järjestelmä syyllistää yksilöä säästämisestä sen sijaan, että korjaisi kanavat joiden kautta säästöt muuttuvat investoinneiksi, se on luovuttanut suunnitteluvastuunsa.

Leipä syötynä rakentaa inhimillistä pääomaa. Leipä poltettuna tuhoaa taloudellista pääomaa ja nostaa BKT:tä. Mittari ei erota näitä. Se pitäisi korjata.