Kausaalisen rajauksen pesu

I. Näyte – Helsingin Sanomien armovitos-juttu

Helsingin Sanomien 24.5.2026 julkaisema artikkeli »Oho, mä sain vitosen» (Reetta Räty) dokumentoi yhdessä artefaktissa kolme kerrosta: poliittisen pesun, asiantuntijoiden osittaisen rajauksen palautuksen, ja vielä käsittelemättä jäävän järjestelmätason kysymyksen.

1. Poliittinen pesu – sulkemisväite ilman tunnistettua kausaalipolkua

HS asettaa neljä sulkemisväitettä oppimistulosten heikkenemisen kehykseen ja antaa kunkin tehdä saman päätelmän armovitos-politiikan sulkemisesta:

• »Meillä jaellaan edelleen armovitosia, joilla oppilaat pääsevät jatkamaan seuraavalle luokalle» – kokoomuksen Antti Häkkänen.
• »Pitäisi ottaa luokalle jättäminen takaisin» – keskustan silloinen tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen.
• »Nelonen on numero, ja se pitää uskaltaa antaa» – perussuomalaisten koulutuspoliittinen ohjelma.
• »Varmistamme perusopetuslain muutoksella, että jokainen saa peruskoulusta riittävät opit eikä ajelehdi eteenpäin niin sanottujen armovitosten varassa» – pääministeri Petteri Orpo, eduskuntalupaus helmikuussa.

Hallitusohjelmaan on kirjattu osaamistakuu, jonka tarkoitus on yhtenäistää arviointi- ja etenemissääntöjä siten, ettei vuosiluokalta toiselle siirry ilman tiettyjä perustaitoja. Lait ovat eduskunnan käsittelyssä. Osaamistakuun puolustettavissa oleva ydin ei välttämättä ole väite, että armovitosten poisto nostaa PISA-tuloksia; se voi olla väite, että peruskoulun läpäisyllä pitää olla tunnistettava vähimmäisosaaminen ja että todistuksen signaaliarvon pitää vastata oppilaan osaamista. Pesu tapahtuu silloin, kun PISA-trendi siteerataan tämän jälkimmäisen, kausaalisesti erilaisen väitteen sulkemisperusteena ilman että rajauksen ero tehdään näkyväksi.

Sulkemisen rakenne on viisivaiheinen ja sama jokaisessa sitaatissa. Ensin ankkuroidaan PISA-trendi pätevänä näyttönä. Sitten rajauksen reuna typistetään pois – mikä mittari, mikä otanta, mitä se identifioi, mitä se ei. Jäljelle jäänyt vapaasti leijuva »oppimistulokset laskevat» tarjotaan vastauksena toiseen, isompaan politiikkaväitteeseen: tulisiko armovitos-mekanismi sulkea perusopetuslain tasolla. Neljäs vaihe kääntää näytön taakan: kuka asettaa sulkemisen kyseenalaiseksi, leimataan “armovitosten puolustajaksi”. Viidennessä vaiheessa instituutio – eduskunta, hallitusohjelma – lakkaa kohtelemasta operaattorin jäännöstä päätösrelevanttina.

Jokainen vaihe on paikallisesti puolustettavissa. Sitaatti on rehellinen, tiivistys normaali, politiikkayhteyden esitys keskustelun vaatima, näytön taakan asettaminen evidenssikuria, sulkeminen epävarmuudessa menettelyllisesti laillista. Yhdistettynä viisi paikallisesti puolustettavaa siirtoa tuottavat sulkemisen, jonka näyttö ei kanna.

2. Asiantuntija-rajauksen osittainen palautus

HS antaa asiantuntijoille tilaa palauttaa näytön rajauksen yhdessä mielessä – yksilön oppimistulosten kausaalisten taustatekijöiden tasolla.

Tutkijatohtori Leea Lakka, joka on viettänyt kaksi vuotta ysiluokissa, ei vastaa HS:n haastattelussa suoraan kysymykseen pitäisikö nelosia antaa enemmän. Sen sijaan hän nimeää tekijät, jotka HS:n mukaan ovat yhteydessä heikkoihin oppimistuloksiin: »köyhyys, maahanmuuttajatausta, vanhempien heikko koulutus, loppuvuodesta syntynyt, se että on poika.» Lakka jatkaa: »En näe, miten nelosten antaminen auttaisi tähän.»

Tämä on rajauksen palautus: politiikan sulkemisväite olettaa kausaaliyhteyden armovitos-mekanismin poistamisen ja oppimistulosten paranemisen välille; siteerattu evidenssi ei tunnista tätä kausaaliyhteyttä, ja yhteyksissä olevat tekijät – kotitausta, jonka vaikutus HS:n mukaan on viime vuosina kasvanut entisestään – eivät kuulu armovitos-politiikan vaikutuspolkuun.

Kasvatustieteiden emeritaprofessori Hannele Niemen tiivistys, jonka HS lainaa hänen aiemmasta kolumnistaan, vastaa samaan rajaukseen kansainvälisen tutkimuksen tasolla: »Seuraukset ovat lähes kokonaan negatiivisia: lisääntynyt alhainen käsitys itsestä oppijana, lisääntyneet ongelmat yleisessä koulukäyttäytymisessä, alhainen koulumotivaatio ja alhainen tehtävien suorittaminen.» Lakka lisää, ettei löydä tutkimusta joka osoittaisi luokalle jättämisen edistävän oppimista.

Kun HS:n toimittaja kysyy, eikö nelosella uhkailu voisi olla juuri sitä pakottamista jota Lakka muualla vaatii, Lakka vastaa: »Voihan se johonkuhun yksittäiseen oppilaaseen tehota», ja jatkaa: »Mutta yleensä ei.»

3. Käsittelemättä jäävä järjestelmätason kysymys

HS kokoaa sekä yksilötason näyttöä että järjestelmäfragmentteja, mutta ei rakenna niistä kausaalimallia. Kummankin tason puhujat – sulkemisväitteen esittäjät ja rajauksen palauttajat – pysyvät yksilön ja siteeratun tutkimuksen tasolla. Lakan »En näe, miten nelosten antaminen auttaisi tähän» vastaa kysymykseen yksittäisen oppilaan oppimistuloksen ja koulu-ulkoisten taustatekijöiden suhteesta. Sen vastaus voi olla totta. Mutta järjestelmätason kysymys on toinen, ja HS sisältää sen vain fragmentteina.

Lakka itse sanoo HS:ssä: »Jos oppilas haluaa, minimi on nyt tosi vähän.» Hän vaatii konkreettisempia opetussuunnitelmia, sanoo että koulussa pitäisi pakottaa enemmän, ja että nelosen ja vitosen rajan pitäisi olla riittävän iso ja selvä, jotta opettajilla ja oppilailla on yhteinen käsitys siitä mitä on pakko osata.

Erityisluokanopettaja Ilona Ruiz kertoo turhautuneena, ettei tiedä kuinka moneen kysymykseen vitospaketissa pitäisi vastata, jotta oppilaalle kuuluisi vitonen, ja että hän joutuu kysymään rajanvetoja Opetushallituksesta sähköpostitse – selkeitä vastauksia tulee harvoin. HS:n oma toimittaja-tiivistys: opettajilla ei ole yhteistä käsitystä siitä, miten arviointikriteereitä pitäisi tulkita, ja arvosanat ovat kokeneet inflaation – vuonna 2021 ysiluokkalaiset saivat matematiikasta kasin lähes samalla osaamisella kuin vuonna 2000 sai kutosen. Opetussuunnitelma on arviointikriteereineen 1418 sivua, »ei yksiselitteinen eikä konkreettinen».

Näistä fragmenteista nousee kysymys, jota HS ei käsittele kausaalimallina: millainen etenemissääntö, osaamisraja, signaalin selvyys ja kannustinrakenne tuottaa lopputuloksen, jossa oppilaat, opettajat ja vanhemmat tietävät mitä on pakko osata? Retentiotutkimus mittaa mitä luokalle jääville tapahtuu nykyjärjestelmässä; se ei mittaa, mitä muut oppilaat tekevät kun arviointirajan seuraukset ovat epäselviä, mitä opettajan auktoriteetille tapahtuu kun rima on epäselvä, eikä miten koko koulun työkulttuuri muuttuu kun minimi liukuu alaspäin.

II. Rajattu vaikutusarvio vs koottu politiikkaväite

Tutkimus voi tunnistaa rajatun komponenttiarvion. Politiikkaväite riippuu kootusta yhdistelmästä komponentteja sekä yhdistelmäoletuksia. Julkinen keskustelu kohtelee toista säännöllisesti niin kuin se olisi toinen.

Rajattu vaikutusarvio on muotoa: väestölle P, intervention I kontrafaktuaalia C vastaan ikkunassa W, kuinka tulosmittari Y muuttuu? Hyvin tunnistettu tutkimusasetelma vastaa tähän. Tunnistus pitää ympäröivän järjestelmän vakiona rakenteen kautta. Ilman tätä vakiointia arvio ei kanna kausaalitulkintaa.

Koottu politiikkaväite on tekijä–toiminta–väestö–aikajänne–kynnys-yhdistelmä, jota päätös tosiasiassa koskee: pitäisikö Suomen perusopetuksen arviointi- ja etenemisjärjestelmä muuttaa näin, ottaen huomioon kotitausta, mielenterveys, maahanmuutto, kuntien rahoituspohja, opettajien koulutus ja työkuorma, opetussuunnitelman laajuus, kuntien koulutuserot, oppilashuolto? Koottu väite riippuu kimpusta komponenttiarvioita plus oletuksia vuorovaikutuksesta, järjestyksestä, mittakaavasta, sopeutumisesta ja institutionaalisesta kapasiteetista. Sitä ei voi vastata pitämällä ympäröivä järjestelmä vakiona; se vaatii järjestelmän muuttamista.

Nämä ovat eri tasoja kausaaliaggregaatiossa, eivät eri tyyppejä kysymyksiä. Aukko on hyvin tunnettu metodologisessa kirjallisuudessa: Cartwright ja Hardie (Evidence-Based Policy, 2012) päätelmästä »toimi tuolla» päätelmään »toimii täällä», tukitekijät eksplisiittisesti; Deaton ja Cartwright siitä mitä satunnaistettujen kokeiden otanta-keskimääräiset vaikutukset identifioivat ja eivät identifioi; Pawson ja Tilley realistiseen evaluaatioon konteksti–mekanismi–tulos-konfiguraatioiden tasolla; Heckman ja Vytlacil siitä etäisyydestä jonka tavalliset vaikutusarvion estimaattorit jättävät rakennepolitiikkaan.

Julkinen sitaatti tiputtaa varaukset, jotka metodologinen kirjallisuus säilyttää.

Käsiteltävä toimenpide on järjestelmätason politiikkaväite: arvioinnin ja etenemisen sääntöjen yhtenäistäminen perusopetuslain tasolla. Yksikään HS:ssä siteerattu retentiota koskeva tutkimusnäyttö, PISA-trendi tai Niemen tiivistämä kansainvälinen tutkimusviesti ei voi sulkea sitä kysymystä, koska kysymyksen ratkaisevat komponentit ovat juuri niitä, jotka tunnistusstrategia piti vakioisina.

III. Pesun viisi vaihetta

Rajauksen pesu etenee viidessä vaiheessa: näyttö ankkuroidaan, rajaus typistetään, valtuutus siirretään, taakka käännetään ja päätösprosessi suljetaan.

1. Näytön ankkurointi. Puhuja siteeraa todellista tutkimusta ja raportoi mitä se sanoi. Onko tutkimus itse hyvin vai heikosti tunnistettu, ei muuta jäljelle jäävää ketjua.
2. Rajauksen typistäminen. Varaukset – väestö, interventio, kontrafaktuaali, ikkuna, tunnistusstrategia – putoavat lauseesta. Arvio jää vapaasti leijumaan. Tiivistys on universaalia sitaatissa; siitä tulee materiaalinen vasta kun puuttuva varaus on välttämätön estämään valtuutusta laajenemasta yli sen mitä siteerattu evidenssi tunnisti.
3. Valtuutuksen siirto. Vapaasti leijuva arvio tarjotaan vastauksena suurempaan kootun politiikkaväitteen sulkemiseen, jota yleisö tosiasiassa keskustelee.
4. Näytön taakan kääntö. Kuka huomauttaa, ettei siteerattu tutkimus tunnistanut laajempaa kootua väitettä, leimataan näytön vastustajaksi, ideologiseksi tai vakavasti otettavan keskustelun ulkopuolelle. Vastalause on nyt maineellisesti kallis.
5. Julkis-institutionaalinen sulkeminen. Koottu politiikkaväite putoaa pois aktiivisesta päätösprosessista. Sulkeminen ei vaadi ajattelun kirjaimellista lopettamista; se vaatii että institutionaalinen tai julkinen pinta lakkaa kohtelemasta jäännöstä päätösrelevanttina.

Sama kaava on toistettavissa muillakin toimialoilla. Illustratiivisesti, ei tämän esseen lähdeaineistoon kuuluvina: yhdysvaltalaisten charter-koulujen arpajaistutkimukset arvioivat oppilaiden vaikutusta yli-ilmoittautuneissa kaupunkikouluissa ja tulevat siteeratuiksi niin kuin ne olisivat ratkaisseet kouluvalinnan arkkitehtuurin mittakaavassa; Project STAR -tutkimus arvioi luokkakokojen vaikutusta Tennesseessä K–3-luokilla tietyllä aikakaudella ja siteerataan niin kuin se olisi ratkaissut kansallisen luokkakoko-mandaatin. Suomessa PISA-trendi siteerataan tämän jutun perusteella niin kuin se olisi tunnistanut armovitos-mekanismin kausaalivaikutuksen. Jokainen näistä on todellinen, hyvin tunnistettu arvio. Jokaisesta tehdään valtuus kysymykseen, jonka tunnistusstrategia ei voinut vastata.

IV. Miksi operaattori toistuu

Pesu toistuu kahdesta järjestelmäsyystä – molemmat ovat tunnistettavissa kannustinrakenteessa, eivät yksittäisten puhujien tahdossa.

Komponenttisitaatti on halpa, koottu laskenta on kallis. Kuka tahansa, joka laskee kootun politiikkaväitteen julkisesti, ottaa kannettavakseen sen kustannukset – rakenteen määrittäminen, kannustinvasteiden mallinnus, piilotettujen tilikirjojen nimeäminen, tasapainoseuraamusten arviointi, epävarmuuden tunnustaminen kaikilla niistä. Laskeminen julkisesti luo velvollisuuden. Sitaatin julkinen marginaalikustannus on pieni: maine-, huomio- ja vaihtoehtokustannus on rajallinen, eikä sitaatti vaadi vastaajaa kantamaan kootun väitteen kustannuksia. Sitaatti reitittää näytön taakan vastapuolelle. Toinen puoli joutuu nyt tuottamaan oman tutkimuksensa, selittämään miksi siteerattua ei pitäisi laskea, tai – pahimmin – ehdottamaan vaihtoehtoista politiikkaa ilman vastaavasti auktoriteetin kuuloista evidenssiankkuria. Mikään näistä vasteista ei toimi julkisessa keskustelussa yhtä hyvin kuin sitaatti. Tämä on täyslaskennan suora vastakohta: täyslaskenta vaatii kootun politiikkaväitteen avaamista; rajauksen pesu sulkee sen ilmaiseksi.

Näyttöpinta on julkinen; mekanismitarinat ovat yksityisiä. “Näyttöpinnalla” tarkoitetaan julkisesti tarkistettavien sitaattien ja tutkimusten kerrosta, jossa eri puolueisten lukijoiden on mahdollista vedota samaan artefaktiin. Sitaatti on tällaisen pinnan tyypillinen yksikkö: julkinen artefakti. Tutkimus on olemassa tai ei. Asetelma voidaan tiivistää. Otos voidaan nimetä. Arvio voidaan kiistää toisilla tutkimuksilla. Mekanismitaso ei oletusarvoisesti ole yhtä helposti auditoitava. Mekanismitarinoita voi tuottaa kuka tahansa, ja kansalainen ei voi auditoida niitä yhtä helposti kuin sitaattia. Vaatimus »näytä tutkimus» on demokraattinen parannus verrattuna vaatimukseen »hyväksy tasapainomallini». Sama pinta, joka tekee debatista julkisesti tarkastettavaa, korruptoituu silti, kun se vie ansaitsemattoman laajuuden. Korruptio säilyy, koska se on halvin puolustettavissa oleva siirto julkisen keskustelun ympäristössä.

Konkretisointi: “näyttöön perustuvuus” julkisen sektorin politiikkakeskustelussa on osittain rituaali, jolla kysymys suljetaan jättämättä sitä auki – ei väite näytön puuttumisesta vaan väite näytön laajuusoikeudettomasta käytöstä.

V. Kausaalisen rajauksen tarkastus

Kun sitaattia yritetään käyttää sulkemiseen, sulkijan vastuulla on neljä asiaa. Jos hän ei pysty vastaamaan kaikkiin, sitaatti ei ole sulkenut keskustelua riippumatta siitä, voisiko joku vastalauseen esittäjä täyttää kentät hänen sijastaan. Tämä on suomenkielinen versio mekanismitestin etuportista – mekanismitesti testaa koko kausaaliketjun lain tasolla, rajauksen tarkastus testaa vain sen, voiko siteerattu näyttö sulkea juuri väitetyn politiikkakysymyksen.

• Tunnistettu kysymys. Mikä väestö, interventio, kontrafaktuaali, tulosmittari ja ikkuna – mitä siteerattu tutkimus tosiasiassa arvioi.
• Rajauksen reuna. Mitä tunnistusstrategia muutti ja mitä se piti rakenteen kautta vakiona.
• Politiikkaväite. Tekijä, toiminta, kohdeväestö, aikajänne, tulosehto, päätöskynnys. Ei iskulausetta; toiminnallinen väite.
• Toiminta-relevantit jäännökset. Kannustinvasteet, piilotetut tilikirjat, tasapainoseuraamukset, joista politiikkaväite riippuu ja joita siteerattu rakenne ei muuttanut. Lista on riittävä, kun se kattaa päätöksen kannalta olennaiset kausaalisidonnaisuudet – ei vaadi luetteloimaan jokaista kuviteltavissa olevaa tuntematonta.

Symmetrinen tarkastus mekanismihypoteesille

Rajauksen tarkastus sitoo myös mekanismihypoteesin: vastustaja ei saa käyttää omaa kausaalitarinaansa rajattomana vastavaltuutuksena. Lakan »En näe, miten nelosten antaminen auttaisi tähän» on siteerattu mekanismiväite, ei tutkimusasetelman suora tulos. Häkkäsen »armovitokset → oppimistulosten heikentyminen» on toinen mekanismiväite. Kumpikin kuuluu tarkastuksen piiriin.

Mekanismihypoteesin tarkastusvaatimukset:

• Ennustettu suunta. Minkä mekanismin väitetään vaikuttavan, ja mihin suuntaan se ennustaa muuttavan tuloksia?
• Suuruusalue. Vaatimuksen esittäjän on ilmoitettava alue, joka on riittävän suuri muuttamaan päätöksen, tai tunnustettava että vaatimus on vain suuntaa antava. Jos puolustettavaa aluetta ei voi antaa, mekanismihypoteesi voi informoida suunnittelua mutta ei sulje päätöstä.
• Falsifiointiehto. Mikä konkreettinen havainto kumoaisi mekanismihypoteesin? Tämä on suora soveltaminen manifestin periaate 7 -vaatimuksesta.
• Olemassa oleva näyttöalue. Mikä siteerattu näyttö tukee hypoteesin suuntaa, ja millä rajauksilla?

Sitaattitarkastus kartoittaa siteeratun näytön sulkemisväitteeseen; mekanismihypoteesitarkastus rajoittaa esitettyä hypoteesia. Kummallekaan ei anneta rajatonta valtuutusta.

Soveltaminen HS-tapaukseen

HS-tapauksessa tarkastus näyttää, että PISA-trendi voi osoittaa oppimistulosten laskun mutta ei sulkea perusopetuslain arviointi- ja etenemissäännön kausaalikysymystä. Sovellettuna kohta kohdalta:

• Tunnistettu kysymys – tutkimuksesta palautettavissa: 15-vuotiaiden suoriutuminen PISA-tehtävissä lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä eri kierroksilla, eri otannoilla, eri pääpainoin. Trendi on todellinen.
• Rajauksen reuna – asetelman perusteella: PISA on kansainvälinen arviointi, ei interventiotutkimus. Se voi havaita yhteyksiä otantajoukon poissaoloihin, kotitaustaan, kouluun, oppimisasenteisiin, mutta se ei sellaisenaan testaa Suomen armovitos-, arviointiraja- tai luokallejättämismekanismin kausaalivaikutusta. Se ei myöskään testaa Lakan ja muiden mainitsemia järjestelmätason kysymyksiä – opetussuunnitelman laajuutta, arviointikriteerien tulkinnanvaraisuutta, opettajan auktoriteetin asemaa epäselvällä rimalla, työkulttuurin liukumista.
• Politiikkaväite – sulkijan tarjoama: esimerkiksi perusopetuslain muutos osaamistakuun mukaiseksi – arvioinnin ja etenemisen sääntöjen yhtenäistäminen siten, ettei vuosiluokalta toiselle siirry ilman tiettyjä perustaitoja.
• Toiminta-relevantit jäännökset – tarkastuksen tuottama, ei tutkimuksen: mitä signaalin selvyydelle tapahtuu kun arviointikriteeri saa konkreettisen sisällön; mitä työkulttuurille tapahtuu kun opettajat, oppilaat ja vanhemmat tietävät mitä on pakko osata; mitä yksittäiselle oppilaalle tapahtuu, jonka taustana on köyhyys, maahanmuutto tai mielenterveysongelmia ja jolla on tukea vain rajallisesti; mikä on kuntien välinen ero rahoituspohjassa ja erityisen tuen kapasiteetissa; mikä on opettajakoulutuksen valmiusaste yhtenäisempään arviointiin; mikä on opetussuunnitelman 1418-sivuisen laajuuden ja »palata perusasioihin» -vaatimuksen yhteensovittaminen.

Tarkastus ei sano, että PISA-trendi on virheellinen. Se sanoo, ettei siteerattu trendi ole voinut vastata sulkemisväitteeseen, koska väitteen ratkaisevat muuttujat ovat juuri niitä, joita tunnistusstrategia ei muuttanut.

Kolme sulkemista

Sulkeminen tarkoittaa eri asioita eri tasoilla. Tarkastuksen kuri koskee kahta ensimmäistä, ei kolmatta.

• Näyttösulku. Väite, että kiista siitä mitä näyttö osoittaa on ratkaistu.
• Harkintasulku. Väite, että perusteltu tapaus toimintaa varten on valmis.
• Menettelysulku. Äänestys, päätös, budjettiraja, lakikatkaisu, hallitusohjelman kirjaus.

Rajauksen tarkastus kumoaa näyttö- ja harkintasulun, ei menettelysulkua. Menettelysulku voi laillisesti tapahtua epävarmuudessa silloinkin, kun rajauksen tarkastusta ei ole täytetty: äänestyksen, päätöksen tai lakikatkaisun legitimiteetti perustuu menettelyn säädetyn muodon noudattamiseen, ei näyttöön. Hallitusohjelma voi edetä; perusopetuslaki voi muuttua. Tarkastus vaatii vain sen, ettei perustelu väitä siteeratun PISA-trendin sulkeneen armovitos-mekanismin kausaaliosuuden kysymystä.

Menettelyn legitimiteetti ja tiedollinen vastuullisuus ovat eri asioita. Edellinen tulee säädetyn proseduurin noudattamisesta; jälkimmäinen vaatii, että joku kantaa jäännöksen vastuun. Tiedollinen vastuullisuus tarkoittaa nimettyä omistajaa – instituutiota, virkamiestä, valiokuntaa – joka seuraa toteutuvatko ratkaisemattomat mekanismijäännökset (signaalin selvyys, työkulttuuri, oppimistulokset järjestelmätason mekanismien tasolla), mitä mittaria seurataan, ja milloin päätös avataan uudelleen jos jäännökset toteutuvat odotettua heikommin.

VI. Yhteenveto

Operaattori on rakenteellinen. Nimet – Häkkänen, Honkonen, Orpo, Lakka, Niemi – ovat lähdedokumentaatiota; yksittäinen puhuja ei ole sen yksilöllinen kantaja.