Kieli on sivilisaation lähdekoodia.
Jos koodi on sumeaa, ohjelma kaatuu. Nykyinen hallinto puhuu zombikieltä — se on täynnä määrittelemättömiä muuttujia ja piilotettuja toimijoita. Kun kansalainen ei ymmärrä, hän ei voi kritisoida. Epäselvyys ei ole vahinko — se on teknologia, jolla valta suojautuu vastuulta.
Seitsemän periaatetta:
Ei “tapahtuu” vaan “X tekee”. Ei “resursseja kohdennetaan” vaan “ministeri Y leikkaa”. Passiivi on tekijänpyyhintää: teko ilman tekijää. Jos lauseesta puuttuu subjekti, se on valhe.
Ei “toivotaan parempaa” vaan “toimenpide A johtaa tulokseen B syy-yhteydellä C”. Jos mekanismia ei voi kuvata, kyseessä on toiveajattelu. Abstraktit laatusanat (“riittävä”, “vahvistetaan”) korvataan numeroilla.
Ei “pian” vaan “päivämäärään X mennessä”. Jos aikarajaa ei ole, kukaan ei ole vastuussa myöhästymisestä.
Kuka kantaa henkilökohtaisen riskin? Kenen nimi on dokumentissa? Jos vastaus on “komitea”, kukaan ei ole ohjaimissa. Vastuu ei ole rangaistus — se on dataa: ilman sitä järjestelmä ei voi oppia.
Musta laatikko ei ole päätös — se on uskonto. Vaadi avoin malli: oletukset, data ja logiikka. Jos laskelma on “liikesalaisuus” tai “virkamiesvalmistelua”, sitä ei ole olemassa.
Kuka maksaa? Milloin? Kuinka paljon? Jos hinta ei ole näkyvässä, se on piilotettu — ja piilotettu hinta päätyy aina lapsille. Ei “investointi” vaan “X euroa, takaisinmaksu Y vuodessa, maksaja Z”.
Mikä konkreettinen havainto sammuttaisi tämän politiikan? Jos vastaus on “ei mikään”, kyseessä ei ole tieto vaan usko.
Kun kuulet semanttisen tyhjiön, kysy: “Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?”
Kun kuulet passiivin, kysy: “Kuka tekee?”
Kun kuulet “asiaa selvitetään”, kysy: “Onko tämä selvitys vai päätös?”
Nämä kysymykset ovat lahja, ei syytös. Ne opettavat selkeyttä niille, jotka haluavat oppia — ja paljastavat ne, jotka eivät halua.
Selkeä kieli on radikaalein teko, jonka voit tehdä.
Tämä manifesti on vapaasti jaettavissa.