Poliittisen päätöksenteon itsesäätely ja kannustinten ennakointitesti.
Suomalaisen politiikan ja julkishallinnon syvä, rakenteellinen ongelma ei piile ensisijaisesti väärissä ideologioissa tai poliitikkojen huonoissa aikeissa. Perusongelma on lainsäädännön ja järjestelmäsuunnittelun mekanismisokeus. Eduskunta säätää säännöllisesti lakeja, jotka perustuvat staattisiin oletuksiin. Kun uusi laki luodaan, oletetaan, että ihmiset, kunnat ja yritykset jatkavat toimintaansa täsmälleen samalla tavalla kuin ennenkin, alistuen passiivisesti uuteen sääntöön.
Tämä on kallis, ontologinen virhe. Todellisuudessa yhteiskunta on dynaaminen järjestelmä. Jokainen merkittävä lakimuutos luo uuden pelilaudan. Pelaajat – olivatpa he veronmaksajia, sosiaalitukien saajia, monikansallisia terveysjättejä tai paikallisia yrittäjiä – reagoivat uusiin sääntöihin armottoman rationaalisesti. He optimoivat toimintaansa uuden kannustinrakenteen mukaisesti. He etsivät porsaanreiät, minimoivat omat kustannuksensa ja maksimoivat hyötynsä. Jos lainsäätäjä ei ymmärrä peliteoriaa ja yksilöiden todellisia mikrotason kannustimia, lainsäädäntö kääntyy alkuperäistä tarkoitustaan vastaan.
Seurauksena on miljardiluokan epäonnistumisia, joita yritetään jälkikäteen korjata laastariratkaisuilla. Tarvitsemme järjestelmätason muutoksen siihen, miten lainsäädäntöä valmistellaan. Ehdotamme uuden, riippumattoman instituution – Mekanismiviraston (MeV) – perustamista. Se on eduskunnan itselleen asettama jarru, joka testaa säädösten kannustimet ja estää rakenteellisesti tuhoisan lainsäädännön läpimenon.
Mekanismisokeus tuottaa katastrofeja politiikan molemmilla laidoilla, koska ideologiasta riippumatta ymmärrys ihmisen ja organisaatioiden reaalimaailman käyttäytymisestä puuttuu.
Oikeistolaisessa ajattelussa oletetaan usein, että pelkkä markkinoiden avaaminen kilpailulle johtaa automaattisesti tehokkuuteen. Tämä pitää paikkansa vain silloin, kun markkinoiden säännöt on suunniteltu oikein. Kun markkinaehtoisuus tuodaan julkisesti rahoitettuun järjestelmään ilman vedenpitävää sopimusarkkitehtuuria, seuraukset ovat päinvastaiset.
Esimerkiksi taksiuudistuksessa tai sote-palveluiden ulkoistuksissa markkinoita avattiin ymmärtämättä dynaamisia seurauksia. Sote-ulkoistuksissa yritykset tunnistavat nopeasti järjestelmän heikkoudet: ne voivat harjoittaa kermankuorintaa, eli valita hoitoon helpoimmat ja tuottoisimmat potilaat, jättäen monisairaat julkisen puolen vastuulle. Yritykset minimoivat laadun siihen rajaan asti, jonka sääntely juuri ja juuri sallii, ja maksimoivat laskutuksensa hyödyntämällä sopimusten porsaanreikiä. Kun kannustimet palkitsevat suoritteiden maksimoinnista terveyshyötyjen sijaan, kustannukset räjähtävät. Tämä on rationaalista reagointia huonosti suunniteltuun mekanismiin. MeV olisi havainnut nämä riskit ja estänyt lakien hyväksymisen ilman korjauksia.
Vasemmistolaisessa ja sosiaalipoliittisessa ajattelussa sokea piste liittyy usein oletukseen ihmisen käyttäytymisen staattisuudesta. Tukijärjestelmiä rakennetaan tarveharkintaisiksi ja toistensa päälle “hyvien aikeiden” ohjaamana, jotta jokainen mahdollinen elämäntilanne tulisi turvatuksi. Tämän seurauksena on syntynyt massiivinen kannustinloukkuverkosto.
Kun työtön pohtii osa-aikatyön vastaanottamista, vastassa on armoton laskutoimitus. Jos lisäansioista leikataan välittömästi asumistuki ja toimeentulotuki sekä maksetaan verot, efektiivinen marginaaliveroaste voi nousta yli sadan prosentin. On matemaattisesti irrationaalista mennä töihin. Politiikka, joka yrittää poistaa köyhyyttä, luo mekanismin, joka lukitsee ihmiset pysyvästi köyhyyteen tuhoamalla järjestelmällisesti työnteon kannustimet. Järjestelmä kohtelee ihmisiä staattisina objekteina. Todellisuudessa ihmiset reagoivat raakaan matematiikkaan, eivät poliitikkojen työllisyyspuheisiin.
Molemmissa esimerkeissä on säädetty lakeja, joiden sisäinen kannustinmekanismi on alusta alkaen rikki.
Miksi poliitikot eivät vain “korjaa” näitä lakeja itse? Koska poliittinen järjestelmä sisältää itsessään kannustinongelman. Poliitikoilla on voimakas lyhyen aikavälin kannustin luvata helppoja ratkaisuja – lisää tukia, nopeita yksityistämisiä, näyttäviä uudistuksia – vaikka ne pitkällä aikavälillä tuhoaisivat järjestelmän.
Aiemmin historiassa poliitikot painoivat rahaa rahoittaakseen menolupauksiaan, mikä johti tuhoisiin inflaatio- ja devalvaatiokierteisiin. Ongelma ratkaistiin tekemällä keskuspankeista poliittisesta ohjauksesta itsenäisiä. Kansanedustuslaitokset ymmärsivät oman heikkoutensa ja sitoivat tarkoituksella omat kätensä. Keskuspankki asetettiin vahtikoiraksi, joka estää poliitikkoja tuhoamasta kansantaloutta lyhytnäköisesti.
Mekanismivirasto (MeV) perustuu täsmälleen samaan logiikkaan. Se ei ole teknokraattien kaappaus tai demokratian kaventamista, vaan se on eduskunnan vapaaehtoinen, itseensä kohdistuva menettelytapasääntö. MeV on instituutio, jonka parlamentti luo suojellakseen lainsäädäntöä poliittiselta lyhytnäköisyydeltä ja systemaattisilta kannustinvirheiltä.
MeV arvioi hallituksen merkittävät lakiesitykset ennen eduskunnan äänestystä. Se käyttää analyysissa edistynyttä peliteoreettista mallinnusta, mikrotason kannustinanalyysiä ja digitaalisia kaksosia (digital twin) simuloidakseen, miten toimijat todellisuudessa reagoivat lakimuutokseen.
Jos MeV havaitsee laissa vakavan mekanismivirheen, joka johtaa väistämättä pahoihin kannustinloukkuihin tai sääntelyarbitraasiin, se antaa lakiesitykselle virallisen “punaisen valon”.
Tämän seuraukset on kirjattu eduskunnan työjärjestykseen: Jos MeV varoittaa vakavasta mekanismivirheestä, laukeaa menettelytapasääntö. Lakiesitys palautetaan pakollisesti valiokuntakäsittelyyn ja ministeriöltä vaaditaan julkinen vastine, joka asettaa poliittisen vastuun näkyväksi.
Väite, että eduskunta ei voisi sitoa omia käsiään, on tekopyhä. Eduskunta noudattaa jo nyt vastaavaa käytäntöä perustuslakivaliokunnan osalta, jonka lausunto voi estää lakiesityksiä säännöllisesti. MeV on parlamentin itselleen asettama mekanismi. MeV:n pakollinen palautus toteutetaan kahdella portaalla. Ensimmäinen porras on toimeenpanovallan sisäinen: valtioneuvoston ohjesääntöön kirjataan, että punaisen luokituksen saanut lakiesitys ei etene valtioneuvoston yleisistuntoon ennen kuin ministeriö on korjannut havaitut mekanismivirheet tai pääministeri nimenomaisesti ohittaa palautuksen. Toinen porras on eduskunnan julkisuussääntö: tavallisella lailla säädetään, että jos toimeenpanovalta pakottaa punaisen esityksen läpi, MeV:n kritiikki liitetään pakolliseksi liitteeksi hallituksen esitykseen ja ministerin on annettava julkinen vastine eduskunnan täysistunnossa. Vastine jää pysyväksi osaksi lain valmisteluaineistoa. Ohittaminen on aina mahdollista – mutta ei koskaan näkymätöntä.
Kun MeV-konseptia esitellään, yleinen vastaväite kuuluu: “Valtiovarainministeriö (VM) tekee jo tämän.” Tämä paljastaa ymmärtämättömyyden staattisen makrotalousarvioinnin ja dynaamisen mekanismianalyysin välillä. MeV ei kilpaile VM:n kanssa, vaan se paikkaa sen sokeat pisteet.
Valtiovarainministeriö on erikoistunut makrotalouteen, budjettiraameihin ja finanssipolitiikan staattisiin vaikutusarvioihin. VM laskee, paljonko uudistus lisää valtion menoja olettaen, että asiat jatkuvat suurin piirtein nykyisellään.
Mekanismivirasto on erikoistunut mikrotason kannustimiin, sopimusteoriaan, peliteoriaan ja dynaamisiin käyttäytymismuutoksiin. Se ei katso makrotalouden isoja lukuja, vaan yksilön ja yrityksen insentiivejä. VM saattaa laskea sote-kustannukset aiemman väestöpohjan mukaan, kun taas MeV asettuu monikansallisen terveysyrityksen asemaan ja etsii laista tavan maksimoida voitot valtion kustannuksella. VM arvioi työllisyystoimien budjettivaikutuksia, MeV laskee työttömän marginaaliveroasteet ja toteaa uudistuksen irrationaaliseksi. MeV auditoi reunaehdot, joissa staattinen makrotaloustiede epäonnistuu.
Jos MeV:lle annetaan valta pakottaa lakiesitysten palautus ja julkinen vastinevelvoite, sen oma rekrytointi muodostuu kriittiseksi. Kuinka estetään, ettei virastosta tule politisoitunutta leikkikenttää tai etujärjestöjen hallitsemaa?
Suomella ei yksinkertaisesti ole enää varaa vuodesta toiseen säätää lakeja, jotka ovat paperilla hyviä, mutta muuttuvat käytännössä katastrofeiksi. Hyvinvointivaltion kriisiä ei ratkaista pelkästään leikkauksilla tai veronkorotuksilla. Ne ratkeavat vain, jos yhteiskunnan perusmekanismit ja kannustimet saadaan vastaamaan reaalimaailman ihmisten ja yritysten käyttäytymistä.
Mekanismivirasto on välttämätön institutionaalinen innovaatio, joka siirtää Suomen lainsäädännön toiveajattelusta mekanismirealismiin. Eduskunnan on uskallettava sitoa omat kätensä, jotta se voi pelastaa järjestelmän omilta valuvioiltaan.
Julkaistut mekanismitestit: MeV-analyysit neljästä ajankohtaisesta lakiesityksestä – HVA-rahoitus, apteekkitalous, yleistuki, hankintalaki. Jokainen testaa esityksen mekanismit ja esittää korjausehdotukset.
→ Mekanismitestit (MeV)
Tämä ehdotus on tarkoitettu toteutettavaksi. Jos haluat keskustella MeV:stä, ota yhteyttä.
Elias Kunnas · etunimi at kunnas piste com · 040 255 1137 · @EliasKunnas
Lisätietoja: Mekanismiviraston spesifikaatio | MeV-analyysi: nykytila ja vertailu | »Laskekaamme»: miksi politiikalla on oikeita vastauksia | Koko kehys