“Päättäjät”

I. Sana

Suomen kielessä on vallanpitäjille yksi sana: päättäjä.

Poliitikot ovat päättäjiä. Virkamiehet ovat päättäjiä. Kunnanvaltuutetut ovat päättäjiä. Kun media kirjoittaa vallasta, se kirjoittaa »päätöksenteosta». Kun kansalainen haluaa vaikuttaa, hän haluaa »osallistua päätöksentekoon». Kun perustuslaki jakaa valtaa, se jakaa »päätösvaltaa».

Kukaan ei kyseenalaista sanaa, koska kukaan ei huomaa sitä. Se on niin perustavanlaatuinen, ettei sitä näe – kuten kala ei näe vettä.

Mutta sana määrittää ontologian. Jos vallanpitäjä on päättäjä, niin hallinto on päätöksentekoa. Jos hallinto on päätöksentekoa, niin hyvä hallinto on hyviä päätöksiä. Ja jos ongelma on huono hallinto, ratkaisu on parempia päättäjiä jotka tekevät parempia päätöksiä.

Koko ketju – ongelman tunnistamisesta ratkaisuun – on lukittu yhteen verbiin: päättää.

Mutta entä jos päättäminen on väärä verbi?

II. Fiat

Fiat on latinaa: »olkoon niin». Fiat-raha on rahaa, jonka arvo perustuu julistukseen – viranomainen sanoo, että tämä paperi on arvokas, ja niin se on. Fiat-rahalla on kate: valtion verotuskyky ja talouden tuotantokapasiteetti. Mutta sillä ei ole rajoitetta – mikään ulkoinen mekanismi ei estä painamasta lisää.

Fiat-raha toimii niin kauan kuin painaminen ei ylitä katetta. Kun se ylittää, syntyy inflaatio. Jokainen uusi setelipainokierros laimentaa kaikkien aiempien seteleiden arvoa. Tämä ymmärretään nykyään yleisesti.

Nyt korvaa »raha» sanalla »päätös».

Fiat-päätös on päätös, jonka vaikutus perustuu julistukseen. Eduskunta säätää lain. Lain kate on demokraattinen mandaatti – kansalaiset antoivat sille oikeutuksen. Mutta lain vaikuttavuudella ei ole rajoitetta. Mikään ulkoinen mekanismi ei mittaa, toimiiko laki. Mikään takaisinkytkentä ei pakota lainsäätäjää kohtaamaan seurauksia. Päätös on fiat: se on niin, koska niin päätettiin.

Viimeinen rivi on tyhjä. Fiat-rahalle on keksitty rajoitteita: keskuspankkien inflaatiotavoitteet, Sveitsin velkakatto, euroalueen vakaus- ja kasvusopimus. Fiat-päätöksille ei ole keksitty mitään.

III. Ajautuminen

Jokainen eduskunta tekee päätöksiä. Kukaan ei kumoa niitä. Kukaan ei ylläpidä kokonaisuutta.

Ilman ylläpitoa mikä tahansa järjestelmä ajautuu kohti epäjärjestystä – tämä on termodynamiikan toinen pääsääntö. Rakennus rapautuu ilman huoltoa. Koodi muuttuu ylläpitokelvottomaksi ilman refaktorointia. Silta ruostuu. Koulutusjärjestelmä jähmettyy. Eläkemalli perustuu väestöön, jota ei ole. Lainsäädäntö ajautuu epäkoherentiksi ilman systemaattista tarkistusta.

Fiat-raha ajautuu ilman rajoitetta. Kun kukaan ei estä painamista, rahan arvo liukuu alaspäin – ei yksittäisen setelin vuoksi, vaan koska järjestelmästä puuttuu korjaava voima. Fiat-päätökset ajautuvat samalla tavalla. Päätösten määrä kasvaa monotonisesti – lait, asetukset, ohjeet, strategiat, käytännöt. Keskinäiset ristiriidat kertyvät, koska kukaan ei mallinna uuden päätöksen vuorovaikutusta kaikkien aiempien kanssa. Infrastruktuurin korjausvelka kertyy näkymättömästi. Instituutiot optimoivat omaa selviytymistään alkuperäisen tehtävänsä sijaan. Monimutkaisuuspesu saa vapaan tilan.

Ajautuminen on näkymätöntä. Vaikka jokainen yksittäinen päätös olisi järkevä – ja moni ei ole – vuosikymmenten päätöskerrostumat yhdessä tuottavat järjestelmän, jota kukaan ei ymmärrä ja jonka osat vetävät eri suuntiin. Kukaan ei suunnitellut tätä – se on entropian oletussuunta, kun säädin puuttuu.

IV. Kate

Joillakin aloilla päätöksillä on kate – ulkoinen rajoite, joka pakottaa päätöksen kohtaamaan todellisuuden.

Rahapolitiikka. Kun Nixon painosti keskuspankkiiri Burnsia pitämään korot matalina ennen vuoden 1972 vaaleja, seurauksena oli 1970-luvun stagflaatio. Korjaus: irrotettiin korkopäätös poliittisesta kontrollista. EKP:n itsenäisyys, inflaatiotavoite, pitkät kertakaudet ja lakisääteinen mandaatti yhdessä muodostavat katteen – rajoitteen, joka estää fiat-korkopäätökset. Rahapolitiikka ei ole enää »päättämistä». Se on laskemista.

Lentoturvallisuus. Hyväksyttävä riski lasketaan, ei neuvotella. Kun lentokone putoaa, takaisinkytkentä on välitön – kaikki kuolivat, uutiset raportoivat, politiikka muuttuu. Kukaan ei äänestä siipirakenteen jännitystoleranssista. Kate = fysiikka, joka tuottaa tuloksen vaalisyklin sisällä.

Rakennusmääräykset. Kaupunginvaltuusto ei voi äänestää fysiikan lakien kumoamisesta. Palkin kuormituskestävyys lasketaan, ei päätetä. Kate = maanjäristysten, tulipalojen ja sortumien tuottama nopea takaisinkytkentä.

Sveitsin velkakatto. Perustuslaillinen sääntö rajoittaa rakenteellista alijäämää suhdannekorjattuun nollaan. Säätö on automaattinen: ylimääräiset tulot varataan velkaan, alijäämät kompensoituvat nousukaudella. Poliitikko ei voi »päättää» budjettia vapaasti – kate rajoittaa.

Kuvio on yhdenmukainen: jokaisella alalla, jossa huono päätös tuottaa näkyvän seurauksen tarpeeksi nopeasti, ihmiskunta on siirtynyt fiat-päätöksistä katettuihin päätöksiin. Kukaan ei äänestä klooritasoista. Kukaan ei äänestä lentokoneen siipirakenteesta. Kukaan ei äänestä koroista.

Mutta koulutuspolitiikasta äänestetään. Eläkejärjestelmästä äänestetään. Maahanmuuttopolitiikasta äänestetään. Verojärjestelmästä äänestetään. Näillä aloilla virhe näkyy vuosikymmenten viiveellä – tarpeeksi hitaasti, ettei kukaan maksa poliittista hintaa. Takaisinkytkentä puuttuu. Kate puuttuu. Päätökset ovat fiat.

V. Verbi

Ongelma ei ole huonot päättäjät. Ongelma on se, että päättää on väärä verbi hallinnolle.

Vertaa kahta mallia:

Päättämismallissa jokainen ongelma on henkilökysymys. Huono terveydenhuolto? Vaihda ministeri. Huono koulutus? Vaihda ministeri. Huono talous? Vaihda hallitus. Ministeri vaihtuu, mekanismi säilyy, tulos toistuu. Ja koska sana »päättäjä» on ainoa käytettävissä oleva sana, ketään ei yllätä – seuraavakin hallitus koostuu »päättäjistä» jotka tekevät »päätöksiä».

Insinöörimallissa ongelma ei ole koskaan henkilö. Ongelma on aina mekanismi. Lentokone putoaa: ei etsitä syyllistä lentäjää, vaan tutkitaan mekanismi – ilmanpaineregulaattori, huoltoprotokolla, turvatarkistus – ja korjataan se, jotta kukaan lentäjä ei joudu samaan tilanteeseen. Ratkaisun jälkeen henkilö on yhdentekevä.

Suomen poliittisessa kielessä insinöörimallin sanastoa ei ole olemassa. Ei ole sanaa viranomaiselle, joka ei »päätä» mitään vaan mallintaa, mittaa ja raportoi. Ei ole sanaa poliittiselle prosessille, joka ei tuota »päätöstä» vaan tuottaa rajoitteen. Ei ole sanaa hallinnolle, joka ei »päätä» vaan insinöröi. Puuttuva sana on puuttuva käsite. Puuttuva käsite on puuttuva ajatus.

VI. Hallinnon säädin

Fiat-rahalle on rakennettu säätimiä: keskuspankkien itsenäisyys, inflaatiotavoitteet, velkakatot. Rahan painaminen ei ole enää fiat – se on katettua ja rajoitettua.

Fiat-päätöksille ei ole rakennettu mitään.

Eduskunta säätää lain. Kukaan ei mittaa, toimiiko se. Ei ole instituutiota, joka vertaisi lain ilmoitettuja tavoitteita sen todellisiin vaikutuksiin. Ei ole mekanismia, joka pakottaisi lainsäätäjän kohtaamaan tulokset. Vaalit eivät ole takaisinkytkentä – ne ovat mielipidekysely 4 vuoden välein, jossa 99 % kansalaisista ei tiedä mitä yksittäinen kansanedustaja on äänestänyt ja miksi.

Vertaus: jos keskuspankki toimisi kuten eduskunta, korot asetettaisiin kansanäänestyksellä neljän vuoden välein. Äänestäjät valitsisivat »matala» tai »korkea» tietämättä inflaatiomallia, työllisyysvaikutusta tai velkarakennetta. Kukaan ei ehdottaisi tätä, koska kaikki ymmärtävät, ettei rahapolitiikka toimi näin.

Mutta koulutuspolitiikka toimii täsmälleen näin. Eläkepolitiikka toimii täsmälleen näin. Ja kukaan ei pidä sitä outona – koska sana »päättäjä» tekee siitä luonnollisen.

Säädin on mahdollinen. Mekanismivirasto on riippumaton instituutio, joka tekee sen mitä keskuspankki tekee rahalle: mittaa, mallintaa ja raportoi julkisesti – pakottaen poliittisen järjestelmän kohtaamaan mekanismiensa todellisen vaikutuksen.

Se ei päätä mitään. Se ei valitse mitään. Se ei äänestä. Se mallintaa. Se mittaa. Se kertoo, toimiiko laki vai ei. Mutta sen löydösten sivuuttaminen vaatii korotetun enemmistön – ja julkisen perustelun.

Sellaista sanaa ei vielä ole suomen kielessä. »Päättäjän» vastakohta – viranomainen, joka ei päätä vaan mallintaa ja mittaa – on kielellisesti tyhjä paikka. Se on ainoa virkamies, jota tarvitaan. Ja se on ainoa, jolle ei ole nimeä.